A smile is the best makeup

Viime viikolla meille saapui toinen suomalainen harjoittelija, Maria. Tätä hetkeä on odotettu. Koko kesän olen ollut meidän ainut harjoittelija, samanaikaisesti kun ruotsalaisilla on ollut 5 hengen kokoonpano. Sanotaan, että välillä on tuntenut itsensä todella tehokkaaksi kun on tehnyt samat hommat kuin nuo 5 interniä yhteensä. Vaikka tehtävää on paljon, olen ollut todella onnekas tehtävistä, joita olen päässyt harjoittelun aikana tekemään.  Toinen projekteista toteutetaan yhdessä ruotsalaisten kanssa ja on nyt sekin tullut todettua, että ruotsalaisten kanssa tiimityö pelittää.

"Sometimes your joy is the source of your smile, and sometimes your smile is the source of your joy." -Thch Nhat Hanh

Järjestämme lokakuun lopussa Suomi 100 -juhlan, jota varten olen saanut tehdä vaikka ja mitä. Yksi iso osa on ollut markkinointi ja markkinointimateriaalien luominen. Tarkkasilmäisimmät voivat tunnistaa mistä kuva on otettu. From my happy place, meidän mökkirannasta, Kallaveden rannalta. 

Mitä muuta viimeiset viikkoni ovat pitäneet sisällä. Sekä onnen että pelon kyyneleitä. Rakas ystäväni Taikku synnytti 2.9. maailmaan maailman suloisimman tyttövauvan. Minua pyydettiin jo keväällä lapsen kummiksi joten kuten näillä sanoin: "Haluttiin sinut kummiksi, sillä jos meille sattuisi joskus jotain, tiedetään että kasvattaisit lapsen niin kuin me haluaisimme hänet kasvatettavan." <3 Kukapa ei haluaisi eläissään tuollaisia sanoja kuulla. Vitsit mikä ikävä mulla on Taikkua, ja erityisesti nyt kun tietää mitä hän tällä hetkellä kokee. Synnytys oli vaikea ja Taikun vointi sen jälkeen sellainen, että olin lähdössä jo viime viikolla Suomeen. Pahinta tässä on se, että olen niin kaukana, lähes toisella puolella maapalloa eikä täältä noin vain lähdetä. Nyt hän voi kuitenkin jo paremmin ja thank god yhteydenpitäminen tänä päivänä on niin helppoa. Olen niin onnellinen, että minulla on elämässäni tuollaisia ystäviä, tukipilareita, joiden jälleennäkemistä odotan jo nyt kuin kuuta nousevaa. Helpottaa huomattavasti kotiinpaluuta, joka tuntuu lähestyvän pelottavan nopeasti. 

"True friends are never apart, maybe in distance but never in heart." 

Viikonloput ovat olleet taas touhua ja tohinaa täynnä. On ollut surffausta, rapujuhlaa, amerikkalaista jalkapalloa ja patikointia. Aikamoiset rautakettingit vaaditaan että meikäläisen saa jäämään kotiin viikonlopuksi. Usein kuulee puhuttavan siitä kuinka pitää osata olla paikallaan. Ja montako kertaa itsekin nämä kyseiset sanat olen kuullut. Itse puhuisin mieluummin rentoutumisen merkityksestä enkä paikallaan olosta. Jos rentoudun surfaten, patikoiden tai joogaten niin miksi pitäisi yrittää pakottamalla hengata neljän seinän sisällä. Tälläisestä elämästä nautin ja se saa hymyn huulilleni.
Annettakoon viime viikkojen kuvien taas puhua puolesta. :) 

Viikottaiset surffailut

This time my lovely friend Klara came surf with me. 

Edellisenä lauantaina olimme katsomassa amerikkalaista jalkapalloa. Olipahan show. :D Peli oli yliopistojoukkueen kauden ensimmäinen peli ja katsojat grillailivat parkkipaikalla auton peräkontit auki ennen peliä. Peliä ennen oli vaikka minkälaista konsertti ja tanssiesitystä.   

Tällä porukalla olemme viime aikoina viettäneet paljon aikaa. Ruotsalaisten internien lisäksi porukkaamme on liittynyt kolme muuta ruotsalaista, jotka ovat San Diegossa vaihtareina. Vasemmalla Karin, Linnea, Moa ja minä
Oikealla Klara, Christoher, Josefin ja Johan

Marian saapumista halusimme tietysti juhlistaa ja veimme hänet italialaiseen kalaravintolaan Alta Mareaan, joka on lempi ravintolamme Pacific Beachillä. Ruoka on aivan todella hyvää ja ravintolaan saa tuoda omat juomat mukana. Ja taas meidän mahtava poppoo + uusi internimme Maria

SACC järjesti viime viikonloppuna perinteiset ruotsalaiset rapujuhlat. Kuvassa Karin (ruotsalainen vaihtariopiskelija). Oli hauskaa kuten kuvasta näkyy. :) 

Yummyyyyy, Ikean pakasteravut ajoi aivan super hyvin asiansa ja rapuhimo saatiin tyydytettyä. Rapujen syönti tapahtui kylläkin ilman veitsiä, joten jokainen taisi syödä vain rapujen pyrstöt.

Maria "joutui"/ pääsi heti vauhtiin, kun kuljetin häntä vaikka mihin juhliin ja paikkoihin heti hänen ensimmäisenä viikonloppunaan.

Tällä viikolla Roni Rompettori raapaisi vahingossa leukaani haavan. Kyllä sai hetken hengitellä ettei oksennus lentänyt kun näin naamani verta vuotavana. No arvet kuuluu elämään.

Sunnuntaina suuntasimme Marian ja Emmin kanssa Powayhin, joka oli noin 40 minuutin ajomatkan päässä kotoamme. Patikoimme noin 2,5 tuntia, 12 kilometriä ja otimme 17 000 askelta. Reitti oli taas menomatkaltaan pelkkää ylämäkeä ja alaspäin alamäkeä. Lähdimme matkaan jo aikaisin aamulla, jotta pääsisimme kuumuuden alta pois. Onneksi näin, sillä alaspäin tullessa kuumuus alkoi tuntumaan jo epämukavalta. Ylhäällä jouduimme odottelemaan noin tunnin verran, että saimme kuvia tuon perunakiven päällä. Hohhoh, no mutta myönnettäköön että olihan se hieno. Meillä oli hauskaa ja kiva kun Maria ja Emmikin pääsivät nyt tutustumaan toisiinsa. 

Selfie time, vai mitä Maria? ;) :D 

Potato Chip, Poway

"Very little is needed to make a happy life; it is all within yourself, in your way of thinking."
-Marcus Aurelius

Näin täällä. Ja viimeisenä loppusilauksena vielä tähän päälle, lähetin tänään gradun painoon. Mikä mahtava fiilis. Vitsit, nyt sekin etappi on tehty.